23.5.2017

Kukkien tekoharjoituksia



Kevät ja heräävä luonto, tarvitseehan nukkisväkikin kukkia, eikö? Pelargonia, tulostinpaperista,lävistin ja sormien välissä rutattua paperia. Lehdet maalarinteipistä ja väritetty puuväreillä, päälle suihkaus hiuslakkaa jos värit pysyisi paremmin. Hiuslakka on muistettava suihkuttaa riittävän etäältä tai värit alkavat lähteä etenkin lehdistä. 

30.4.2017

Vappu 2017

Jotain sentään saatu aikaiseksi, nukketalossa lattiat laitettuna, kuvia kunhan saan kunnon kuvia otettua.
Sitä odotellessa nämä tytöt ilmapalloineen viettävät vappua.
Ilmapallot on tehty Silk Clay ja Foam Clay massoista, metallilanka toimittaa narun virkaa.


14.4.2017

Pääsiäisen viettoa

On vasta pitkäperjantai, mutta pääsiäistä yritetään viettää.
Nukkekotipuuhat pienellä tauolla, neulahuovutusta olen opetellut. Nalleja ja pupuja on syntynyt aika monta, pääsiäiseen pupu sopii vallan mainiosti.
Hilma-nukke odottaa kesävaatteita, ja nukketalon remontin etenemistä loppuun, sekä huonekaluja, eipä yksi sänky vielä riitä.

No, jatketaan taas nukkekodin remonttia, ja Hilman vaatteet tarvitsee ommella, siinä sitä on pääsiäisen ajaksi puuhaa.

Pupun kuva tänne, myöhemmin sitten muita kuvia taas .

10.3.2017

Tapettien vaihtoa ja siivouspuuhia

Hilma ei sittenkään ollut tyytyväinen tapettiin joka viimeiseen huoneeseen laitettiin.. koko viikko on mennytkin siihen kun on etsitty uutta tapettia joka miellyttää Hilman vaativaa silmää.

Aika sotkukin alkoi olla ja oli pakko alkaa siivoamaankin, Hilma pisti mopin heilumaan ja sai kuin saikin siivottua viikonlopuksi. Kuvia tapeteista tulee sitten myöhemmin, uusi sänky kun odottaa että saa patjan, peitteen, tyynyt, että voisi nukkuakin joskus muuallakin kuin hotellihuoneen sängyssä.


3.3.2017

Viimeinenkin huone tapetoitu



Viimein se yläkerran viimeinenkin huone tuli tapetoitua, mietti Hilma ja istahti nojatuoliin, hetken malttoi olla paikallaan kun jo ponkaisi taas ylös ja katseli taloa arvostellen. "Tulikohan nyt tuo tapetti liian lapsellinen, toisessa makuuhuoneessa kissatapetti, toisessa pöllötapetti".

"No, kyllä ne meille kelpaa" jatkoi Hilma pohtimistaan ja katseli huoneita edelleen, jalkalistat tarvitaan uudet seuraavaksi, sitten on mietittävä minne rakennetaan vessa, vanha kun oli kokonaan purettu talon remontin alkaessa.

Onneksi Hilma oli tomera nainen, joka tarttui itsekin työhön empimättä, vaikka nyt tuumailikin kaikessa rauhassa talon remonttia. Uudet vaatteetkin olivat Hilman mieleen: " tässähän alkaa jo näyttää kaupunkilaisrouvalta kun uudet vaatteetkin on".
 Pusero istui paremmin kuin mikään aiemmista ja farkutkin tuntuivat mukavilta jalkaan. "Vielä kun saisi nämä ruohonvihreät kengät jotka aina olivat jalassa, vaihtuimaan muihin niin johan kelpaisi, eikä kampaajallakaan käynti pahasta olisi" mietti Hilma.



Hilma oli kovasti tyytyväinen remonttiin tässä vaiheessa:"kohtahan sen ukonkin voisi sieltä syrjäseudulta tänne pyytää, vai pitäisikö joku lapsista ensin sittenkin, vaikka hyvähän noilla oli isovanhempien hoivissa siellä maalla, pitkästä välimatkasta huolimatta".
 Hilmalla se ajatus juoksi niin vikkelään välillä ettei perässä pysynyt kukaan. "Ai niin, tulihan niitä uusia remonttitarpeita, näppärästi niistä saisi vielä muutaman huonekalunkin tehtyä kunhaan vaan ehtisi kaiken, jatkoi Hilma miettimistään auringon alkaessa laskea taivaanrantaan".

 Jospa mietin huomenna kuka perheestä seuraavaksi lähtee tänne kaupunkiin, ei sitä nyt enää tänään kuitenkaan kukaan matkusta" Hilma vielä tuumi ennenkuin nukahti hotellihuoneen pehmeällä sängyllä,














24.2.2017

Hilma uutta kotia katsastamassa


Helmikuun aurinkoisena päivänä Hilma päätti viimein lähteä katsastamaan uutta kotia johon koko perhe muuttaisi.
Luonteeltaan kun kovin tomera ja jääräpäinen osasi Hilma olla, niin otti taas ohjat omiin käsiinsä ja pakkasi ensimmäisenä hajuvetensä, etsi matkalaukkuun toiset vaatteet ja lähti matkaan syrjäseudulta.

Juna kuljetti kilometrin toisensa jälkeen, yökin siinä vierähti junassa nukkuen kunnes Hilma viimein oli perillä uudessa kotikaupungissa.
Oli pakko hieman huilata matkan jälkeen ja sitten vasta suunnata uudelle kotitalolle.Vaaleansininen talo näyttikin ulkoapäin kovin kutsuvalta, mitähän sisällä odottaisi mietti Hilma kunnes kaivoi avaimet laukustaan ja marssi omistajan elkein taloon sisälle.


Hilma kapusi portaat yläkertaan, ja meni katselemaan ulos:"kylläpä aurinko paistaakin kirkkaasti, ihan silmiin ottaa kun häikäisee niin".

Alakerran olohuone, keittiö ja makuuhuone oli tapetoitu mutta yläkerran yhdestä huoneesta vielä puuttui tapetti. Kaipa se tänne ilmestyy, se tapettikin,Hilma mietti ulos katsellessaan. Olisi tässä vielä urakkaa ja Hilma saisi viettää useammankin yön kaupungin hotellissa ennenkuin päästäisiin muuttamaan.

































 Muu perhe muuttaa myöhemmin kunhan talo valmistuu,Hilman valvoessa tiukasti rakennus-ja remontointipuuhia.

Tein Hilmalle uudet vaatteet, olipas outoa tehdä vaatteita pienessä n. 1:12 koossa, vuosikymmeniä aikaa kun olen viimeksi nukenvaatteita tehnyt. No, Hilma kaiketi on tyytyväinen koska sai remonttivaatteet itselleen. Housujen kangas on omista ikivanhoista farkuista, paitakangas on uusi, Doloresista tilattu.

Pienet hajuvesipullot jotka Hilma otti matkaan mukaansa on tehty erilaisista helmistä ja korunosista. Hilma saa nyt levähtää, ja minä jatkan pikkutavaroiden näpertämistä Hilman ja perheen uuteen kotiin. Keitähän kaikkia perheeseen kuuluukaan?

17.2.2017

Pikku puuhastelua

Tänään viimein sain keittiöksi suunnittelemani huoneen nukketalosta tapetoitua. Halusin siihen kirkkaan ja iloisen värin, mikä sen parempi kuin oranssi.

Vielä on yksi huone jäljellä, ja sitten voi alkaa tekemään verhoja ja kaikkea mitä nyt nukketalossa tarvitaan.

 http://www.nukkekotiyhdistys.fi/Ohjeet/Moderni_nojatuoli.pdf
Kokeilin nojatuolin tekoa( ohje linkissä yläpuolella), yksi versio on pöydällä, toisen kuvasin, mutta tarvinnee katsella mitä kaapeista löytyy jotta saa olohuoneeseen kaksi samanlaista tuolia.

Lähinnä kangasta jota voi hyödyntää, joitakin paloja on mutta niillä saa yhden tuolin verhoilut tehtyä, eli ovat auttamattomasti liian pieniä paloja. Ohje on helppo ja materiaalit löytyvät varmastikin kotoa kunhan vähän penkoo ja käyttää mielikuvitusta. Liimaa meni nukkekodin tapettien sekä tuolien teon kanssa niin että tästä saa suunnata hakemaan liimaa lisää.
Tacky Glue olisi se paras askarteluliima, mutta tuskin tämän kotikylän kaupoista löytyy eli tilattava jostakin.

Kuvat eivät laadullaan häikäise, mutta  parempia kuvia sitten kun remontti jatkuu.










Kukkien tekoharjoituksia