13.2.2017

Ihan ensimmäinen nukketalo

Luin jostakin että nukketalo on nukkekoti sitten vasta kun siellä on nuket asukkaina, nukeilla myös elämää, jota blogin kirjoittaja luo mielikuvissaan sekä kirjoituksissaan.
Onnekseni minulla on vilkas mielikuvitus joten nukketalokin herää jossakin vaiheessa elämään nukkekodin elämää.
Blogeja olen kirjoittanut vuodesta 2005, osa nyt jo historiaa kokonaan, osa tallessa edelleen.

Ostin ensimmäisen nukketaloni 3.2.2017, etsin ja etsin sopivaa sillä en halunnut ihan uutta ostaa. Seuraavaksi aion rakentaa itse nukketalon, mutta tämän ensimmäisen kanssa harjoitellaan remontoimista, huonekalujen ja muiden kalusteiden tekemistä, itse, tehden niin paljon kuin mahdollista. Pieniä kauneusvirheitä nukketalosta löytyy, mutta ei mitään mitä ei voisi korjata tai peittää.

Tänään vasta sain aikaiseksi alkaa tapetteja laittamaan nukketaloon, miettimistä siinä olikin, sillä en ole koskaan tapetoiunut yhtään mitään.

Kuvia onneksi on kaikenlaisia, ja niin löytyi nukketaloon sopivat, joita poikani sitten muokkasi sopivaan kokoon, Ihan tavalliselle tulostinpaperille tulostettuja, sopivaan kokoon leikattuja tapetteja. Tavoite on tehdä remonttia halvalla, toteuttaen mahdollisimman paljon itse tehtynä.
Ensimmäisen huoneen tapettia aloin laittamaan takaseinästä, ja sainkin yläkerran toiseen huoneeseen tapetin.
Huomenna on tarkoitus jatkaa tapetointia. Innolla odotan että pääsen sisustamaan, mutta siitä sitten enemmän kun se on ajankohtaista.



Ei kommentteja:

Kukkien tekoharjoituksia